uopion keskustaan avattiin marraskuussa uusi turkkilainen ravintola. Kuvassa ravintolan omistaja Huiping Zhan. Kuva: Paula Pohjamo
Kuopion keskustaan on viime vuosina avattu useita etnisiä ravintoloita. Kuopiossa on edustettuna muiden muassa Kreikan, Balkanin, Thaimaan, Nepalin, Kiinan, Japanin, Turkin ja Vietnamin keittiöt.
Marraskuun alussa Kuopion keskustaan avattu turkkilainen ravintola Galata on perheyritys, jonka omistaa Huiping Zhan. Zhan vakuuttaa, että turkkilainen ruoka maistuu myös suomalaisille.
Zhanin puoliso kokki Mahmut Demir valmistaa turkkilaista jälkiruokaa keşkülia ravintola Galatan keittiössä.
Kyseessä on perinteinen turkkilainen maitopohjainen vanukas, jossa on mantelia. Se on väriltään valkoista ja koristellaan monesti kookoslastuilla tai pistaasipähkinöillä. Vanukas tarjoillaan kulhosta.
Muita turkkilaiseen kulttuuriin kuuluvia, ravintolassa valmistettavia jälkiruokia ovat makea baklava-leivonnainen ja turkkilainen uuniriisivanukas sütlaç.
Turkkilaisessa ravintolassa pääruokien puolella tärkeä raaka-aine on liha, mutta ruuassa käytetään myös paljon vihanneksia.
Author: Kia Kilpeläinen (Savon Sanomat, Savon Media Oy)
In English
In November, a new Turkish restaurant was opened in Kuopio city center. In the picture is the restaurant owner Huiping Zhan. Photo: Paula Pohjamo
Numerous ethnic restaurants have been opened in the center of Kuopio in recent years. In Kuopio, the cuisines of Greece, the Balkans, Thailand, Nepal, China, Japan, Turkey and Vietnam are represented.
In the beginning of November, the Turkish restaurant Galata, opened in the center of Kuopio, is a family owned company owned by Huiping Zhan.
Zhan assures that Turkish food also tastes well to Finns.
Zhan's Spouse Mahmut Demir prepares Turkish dessert in the restaurant Galata's kitchen.
It is a traditional Turkish milk pudding with mantel. It is white in color and often decorated with coconut chips or pistachios. Pudding is served from a bowl.
Other desserts belonging to Turkish culture which are made in the restaurant are sweet baklava-pastries and turkish oven-baked sütlaç.
In a Turkish restaurant on the main food side, an important ingredient is meat, but a lot of vegetables are also used in the food.
Author: Kia Kilpeläinen (Savon Sanomat, Savon Media Oy)